Ensimmäisessä uuden harjoituskauden puolella pelatussa ottelussa RiRa Ug joutui taipumaan VJS:n a-junnuporukalle maalein 2-3. VJS siirtyi toisella puoliskolla ensin 0-1 johtoon RiRan puolustuksen haparoinnin seurauksena. Tämän jälkeen RiRa sai käännettyä pelin edukseen, kun ensin Niko pelasi pallon boksin sisällä Vornaselle, joka zippasi pallon ohi VJS:n maalivahdin. Tämän jälkeen Niko siirsi Ug:n johtoon debytantti Kalle Hellmanin loistavasta syötöstä. Maalinteossa avitti myös Tommi Kuménin Kuqimainen miehen blokkaaminen.
Ottelu sai sen loppupuoliskolla hieman ikäviä piirteitä, kun VJS pisti homman osittain läskiksi. VJS:n puolelta tullut tuomari vihelsi VJS:lle rankkarin lähes tulkoon omaksi huvikseen. VJS iski rankkarista myös tasoitusmaalin ja hetkeä myöhemmin se niittasi vielä 2-3 voittomaalin. Peli ei aivan vastannut hengeltään oikeaa ottelua. Tämähän on luonnollisesti molemmille joukkueille sama, mutta se on myös molemmilta joukkueilta pois.
Ottelussa tuli ainakin esiin se, että tiukoissa paikoissa ei ole todellakaan varaa heittää puolustukseen ketä tahansa pelaajia. Ug:ltahan oli poissa kaikki sen vähäisetkin vakiopuolustajata (sale, baisi, hietala ja vladi). Näitä korvaamaan laitetut Lassi ja Konsta eivät valmennusjohdon pettymykseksi pystyneet vakuuttamaan puolustamisellaan ketään. Tästä ei kuitenkaan sovi kaataa koko laaria paskaa näiden kahden pelaajan niskaan, vaan tämä kokeilu oli tulossa jossain vaiheessa joka tapauksessa. Nyt siihen oli loistava tilaisuus kevytmielisessä harkkapelissä. Kokeilu kuitenkin epäonnistui ja valmentajilla riittääkin pohdittavaa puolustuspään paikkaajia etsittäessä. M. Lepistö ja To Lahti hoitivat puolustajan tehtävänsä niin hyvin kuin pystyivät.
Keskikenttä pelasi jokseenkin asiallisesti, joskin liukas kenttä ja pallo tuottivat monille pelaajille suuria vaikeuksia etenkin haltuunotoissa. Myös syötöt hukkuivat ajoittain joulukuiseen tihkusateeseen. Syöttöpelissä on valtavia pelaajakohtaisia eroja. Osa pelaajista saa kymmenestä syötöstään perille 2-4 syöttöä, osa taas 8-10 syöttöä. Eniten epäonnistuneita syöttöjä kertyy pääsääntöisesti niille pelaajille joilla on vaikeuksia löytää itsensä lyhyiden syöttöjen maailmaan.
Uudet pelaajat ilahduttivat otteillaan. Laidalla viilettänyt Janne Laaksonen haki loistavasti tilaa leveydestä laidan jäädessä auki ja Jannelle olikin usein todella helppo syöttää. Vain nappikeskitys jäi puuttumaan Jannen hyvästä esityksestä. Toinen uusi pelaaja Kalle Hellman otti myös paikkansa keskikentällä Antin ja Henun rinnalla. Silmiin pistävää oli Kallen hyvä sijoittuminen pallottomana ja mieleen tietysti painui nerokas läpisyöttö 2-1 maaliin. Todellisia pelimiehiä on siis saatu joukkueeseen. Nyt kun vielä niitä puolustajia tulis joulupaketissa...
Seuraavissa treeneissä harjoitellaan syöttämistä...
5.12.2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2008
(7)
- ► marraskuuta (2)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
▼
2007
(2)
- ▼ joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)